Kirjaudu

Ovenavaus yksityiselle palvelutuotannolle Helsingissä

28.6.2010 12.42 | Vesa Hack | Yleinen

28.6.2010

Päätimme Helsingin sosiaalilautakunnan kokouksessa 22.6.2010 ottaa myönteisen kannan palvelusetelin kokeiluun Helsingin sosiaalivirastossa. Seteliä tullaan kokeilemaan seitsemässä sosiaaliviraston toiminnossa, joista lisää jäljempänä.

Palveluseteli on kunnan myöntämä valinnanvapauden mahdollistava tukimuoto palvelun tarpeessa olevalle asiakkaalle, joka voi setelin turvin valita joko kunnallisen tai yksityisen palvelun. Käyttäessään yksityisesti tuotettua palvelua mahdollinen ero palvelusetelin arvon ja palvelun hinnan välillä jää kuntalaisen itse maksettavaksi.

Palvelusetelin hyvä puoli on kuntalaisen valinnanvapauden toteutuminen. Kuntalainen voi valita haluamansa palveluntuottajan. Setelin huonona puolena esitetään usein sen mahdollinen segregoiva vaikutus. Tähän ajatteluun kuuluu pelko siitä, että setelistä muodostuu lähinnä varakkaiden tukimuoto, johon pienituloisilla ei ole varaa. Erityisesti vasemmisto näkee palvelusetelin jopa uhkana julkisen palvelutuotannon laadulle perustelunaan se, että jos maksukykyiset lopettavat julkisten palveluiden käytön, ne voivat rapautua ja muodostua pienituloisten heikkolaatuiseksi palveluksi.

Aiheesta käytiin lautakunnassa pitkä keskustelu ja toteutimme monta äänestystä, koska puolueet olivat palvelusetelistä odotetun erimielisiä. Itse kannatin kaikkia esitettyjä seitsemää palvelusetelikokeilua. Lisäksi annoin kannatukseni myös Kokoomuksen esittämälle palvelusetelin kokeilulle vanhusten kotihoidossa. Kotihoito on tosin terveyslautakunnan vastuulla, joten sosiaalilautakunnan kannanotto on vain toive terveyslautakunnalle, joka sen toivottavasti ottaa huomioon. Terveyslautakunnassahan ilmeisesti palvelusetelin kokeilemiseen suhtaudutaan paljon kriittisemmin kuin sosiaalilautakunnassa. Olisi kuitenkin toivottavaa, että yksityisissä palvelutaloissa asuvat pienituloisetkin vanhukset voisivat palvelusetelin turvin ostaa asuinpaikastaan palveluita sen sijaan että kunnan kotihoito joutuu tekemään hoitokäyntejä palvelutaloon vanhuksen luokse, vaikka vastaava apu olisi saatavissa paikan päältäkin.

Vasemmistoliitto ja sosiaalidemokraatit suhtautuivat kriittisesti palvelusetelikokeiluihin ja olisivat halunneet rajoittaa kokeilujen määrää kolmeen, koska terveyslautakuntakin niin taannoin teki. Äänestyksissä rajoitukset kuitenkin hävisivät, ja palvelusetelikokeilu tehdään alla mainituissa Helsingin sosiaaliviraston toiminnoissa. Kokeilun jälkeen lautakunta arvioi kokemuksia ja päättää uuden toimintatavan laajentamisesta.

-  lapsiperheiden kotipalvelu

-  vammaisten henkilökohtainen apu

-  sosiaalihuoltolain mukainen palveluasuminen alle 65-vuotiaille vammaisille henkilöille

-  vammaispalvelulain mukainen palveluasuminen

-  lasten kerhotoiminta (lasten päivähoito)

-  henkilökohtainen budjetointi (vanhusten palvelut)

-  vanhusten päivätoiminta

-  omaishoitajien lomitus.

Sosiaalijohtaja Paavo Voutilainen oli tehnyt esitykseensä fiksun lisäyksen, jonka mukaan palvelusetelistä ei saa muodostua vain keskimääräistä maksukykyisemmille mahdollinen tukimuoto. Myös pieni- ja keskituloisten mahdollisuus käyttää palveluseteliä pitää varmistaa. Kunhan tämä huomioidaan, voidaan kokeilu laskea turvallisin mielin liikkeelle.

Lisäksi puhuin itse lautakunnassa siitä, että on hyvin tärkeää mahdollistaa sosiaalialan ammattilaisille joustava tapa toimia pienyrittäjinä. Ahkerasta työnteosta pitävän on toivottavaa saada yrittäjyyden kautta nykyistä parempi korvaus työstään palvelusetelimallin avulla.

www.vesahack.net

Lopettakaa turha moralisointi ja nauttikaa elämästänne!

11.6.2010 17.50 | Vesa Hack | Yleinen

11.6.2010

Pidän itseäni liberaalina ihmisenä, ja haluan olla mukana luomassa vapaamielistä ja rentoa Suomea. Siksi minusta on turhauttavaa nähdä, miten paljon turhaa moralisointia meidänkin maahamme mahtuu.

Otetaan esimerkiksi Ilkka Kanerva, joka on tunnettu viestien lähettämisestä huomattavasti itseään nuoremmille ja viehättävämmille naisille. Suurin kohu syntyi, kun Kanerva tiedusteli tekstiviestitse tanssija Johanna Tukiaiselta, ”onko tämä hoitanut puutarhaansa”.

Mikä lie tapahtuneessa niin ihmeellistä, että ministerin piti erota? Kyse oli kahden aikuisen ihmisen vapaaehtoisesta viestinnästä, eikä sisältö minusta ollut edes erityisen ronskia. Ja vaikka olisi ollutkin, mitä sitten? Onko varmasti niin, että jokainen itse lähettämäsi tekstiviesti on viikonajasta ja kellonajasta riippumatta ollut järkevä ja asiallinen? Ja pitääkö ihmisen ylipäänsä aina olla järkevä? Minusta yhteiskunta, jossa ei ole tilaa virheille, ei anna tilaa myöskään kasvulle.

Olisi ollut eri asia, jos Kanerva olisi lähetellyt seksuaalisia vihjauksia vaikkapa hänen kanssaan työskentelevälle henkilölle tai paljastanut Tukiaiselle valtionsalaisuuksia. Käsittääkseni näin ei kuitenkaan ollut, eikä asiassa tapahtunut muitakaan laittomuuksia. Huono harkintakyky Kanervalla kieltämättä on yksityiselämän asioissa, mutta mielestäni se on hänen oma asiansa, eikä erityisemmin kiinnosta minua. Jos hänen avovaimonsa hyväksyy tapahtuneen, mikä minä olen sitä kritisoimaan?

Viimeisimmässä, Facebookissa tapahtuneessa ja Seiskapäivän raportoimassa Kanerva-gatessa on paheksuttu vihjauksia sisältäneiden viestien lähettämistä 16-vuotiaalle vastaanottajalle. On pelätty, että nuori nainen kokisi viestit seksuaalisesti painostavina ja ne voisivat vahingoittaa hänen kasvuaan.

Minusta edellä kuvattu ajattelu on melko kaksinaismoralistista, kun otetaan huomioon, että yhteiskunnassamme rankka pornografinen materiaali on 16-vuotiaiden ja nuorempienkin saatavilla parin klikkauksen takana. Jos haluamme suojella lapsia seksuaalisesti ahdistavalta verkkosisällöltä, onko tosiaan ensisijainen ongelma papparaisten lähettämissä pikkutuhmissa Facebook-viesteissä? On niin helppoa tarttua tomerasti toimeen jonkun aika merkityksettömän asian ratkaisemiseksi, kun samaan aikaan oikeat ongelmat odottavat rauhassa ratkaisua.

On tietysti ikävää, jos 16-vuotias nuori kokee mielipahaa saamistaan viesteistä. Pidän kuitenkin tämän Seiskapäivässä esitellyn ahdistuksen aitoutta kyseenalaisena.

Totta kai kannattaa miettiä, voisimmeko tehdä maailmasta paremmin nuorten eheää kasvua tukevan. Valtoimenaan rehottava nettiporno kuitenkin valitettavasti osoittaa, ettemme oikeasti edes yritä tätä. Mitä järkeä silloin on moralisoida Kanervan tapaista, tunnetusti heikon harkintakyvyn omaavaa ihmistä teosta, joka on aika merkityksetön ja jota jokainen Kanervan toimia aikaisemmin seurannut varmaan osasi jo odottaakin.

Lopettakaa hyvät ihmiset turha moralisointi ja nauttikaa elämästänne! Ei se paheksumalla parane.

www.vesahack.net

Lisää rahaa Mannerheimin Lastensuojeluliitolle, Setalle, Transtukipisteelle ja Roihuvuoren leikkipuistotoimintaan

8.6.2010 23.22 | Vesa Hack | Yleinen

8.6.2010

Sosiaalilautakunnassa käsiteltiin tänään järjestöavustuksia. Avustusten määrää on kasvatettu viime vuodesta reilut puoli miljoonaa euroa, yhteensä nyt jaettiin neljä miljoonaa ja risat. Järjestöjen toimintaa kannattaa tukea, sillä vapaaehtoiset aktiivit saavat pienelläkin rahalla paljon toimintaa aikaan. On hyvä tukea ihmisten oma-aloitteista toimintaa, etenkin aloilla joilla järjestö on ainoa kohderyhmälleen toimintaa organisoiva taho.

Esitin hieman lisärahoitusta Mannerheimin Lastensuojeluliiton hoitajavälitykseen, jolta on Raha-automaattiyhdistyksen tuki loppumassa. MLL välittää hoitajat perheille, jotka maksavat usein nuorille työntekijöille pienen korvauksen lastenhoidosta. Vaikka alalla on yksityisiäkin palveluntarjoajia, pieni- ja keskituloisten perheiden kannalta on erittäin tärkeää, että MLL:n osin vapaaehtoisvoimin pyörivä lastenhoitopalvelu turvataan.

Samoin esitin lisärahaa Pakilan perhekerhotoimintaan. Alueella ei ole leikkipuistoa, mutta alueen asukasaktiivit ovat itse pyörittäneet kerhoa lapsille. Kaupungin on hyvä tukea tällaista alueen asukkaiden aktiivisuuteen perustuvaa vapaaehtoistoimintaa. Samoin perustein esitin lisärahoitusta MLL:n Roihuvuoren kerhotoimintaan, joka myös perustuu asukkaiden omaan aktiivisuuteen. Alueen leikkipuistorakennus on käyttökiellossa, ja remontti on viivästynyt kaupungin taloudellisen tilanteen vuoksi. Asukkaat ovat organisoineet kerhoitoimintaa itse, ja nyt yhteistyössä MLL:n kanssa kaupunki tukee tätä vapaaehtoisuuteen perustuvaa erinomaista toimintaa. Eipä silti, kyllä alueella kaupungin leikkipuistoa edelleen kaivataan.

Esitin rahoitusta myös Setan nuoriso- ja sosiaalityölle ja Transtukipisteen vertaistuki- ja ryhmätoiminnalle. Nämä toimijat ovat ainoita, jotka organisoivat matalan kynnyksen tukitoimintaa kohderyhmilleen.

Kaikki esitykseni voittivat äänestyksissä, vaikka Kokoomus äänesti tätä järjestöjen tukemista vastaan. Myös Perussuomalaisten Antti Valpas vastusti Setan nuoriso- ja sosiaalityön sekä Transtukipisteen tukemista.

www.vesahack.net

On jokaisen oma asia, antaako rahaa romanikerjäläisille vai ei

28.5.2010 0.07 | Vesa Hack | Yleinen

27.5.2010

Matti Vanhanen vetoaa suomalaisiin, ettei romanikerjäläisille kannata antaa rahaa. Minun mielestäni tämä on jokaisen itse päätettävissä oleva asia, ainakin päällisin puolin liberaalissa valtiossa kun elämme. Joku panee roponsa pajatsoon, toinen kilauttaa ne kadunkulmassa kerjäävän romanimummon pahvimukiin. Kerran näin nuoren naisen sujauttavan romanirouvalle kaksikymppisen, ja sekin oli hänen valintansa.

Romanien ongelmia rahan antaminen ei kieltämättä lopullisesti ratkaise, mutta ei rahan antamatta jättäminenkään heitä toisaalta auta. Kyseessä on pitkään syrjitty vähemmistö, jonka syrjäytymisen juuret ovat kaukana Itä-Euroopan historiassa. Autossa asuminen ja rahan kerjääminen kaduilla, mahdollisesti vielä rikollisjärjestön organisoimana, ei ketään pelasta. Siksi en itse anna romanikerjäläisille rahaa, mutta kuten sanoin, jokainen päättää itse mihin euronsa investoi.

Romanien euroopanlaajuinen ongelmatilanne ratkeaa vain, jos Euroopan Unioni alkaa vaatia jäsenmailtaan vähemmistöjen asioiden hoitamista. Esimerkiksi Romania on nettosaaja ja hyötyy EU-jäsenyydestä suuresti. Siksi voisi olettaa, että EU pystyy halutessaan ohjaamaan Romaniaa ja muita kerjäläisten lähtömaita käyttämään osan saamastaan EU-tuesta romaneiden tilanteen korjaamiseen.

Avainkysymys on, halutaanko EU:ssa hoitaa tämä asia? Ilmeisesti riittävää tahtotilaa asian hoitamiseksi ei ole muodostunut. Muutenhan homma olisi jo hoidossa. Toivottavasti EU-kansalaiset ympäri Eurooppaa älyävät lopettaa romanien syyllistämisen surkeasta tilanteestaan. He eivät ole valinneet syntyperäänsä eivätkä sitä, että heidän kotimaassaan tuon syntyperän perusteella on jo satoja vuosia syrjitty ja halveksittu ihmisiä. On parempi vaatia, että poliittiset johtajamme niin kansallisissa kuin EU:n päätöksentekoelimissäkin hoitavat asian kuntoon.

www.vesahack.net

Saamme Pekka Haavistosta erinomaisen Vihreän presidentin

26.5.2010 22.41 | Vesa Hack | Yleinen

26.5.2010

Kannatan Pekka Haaviston valintaa Vihreiden presidenttiehdokkaaksi. Hänen kokemuksensa sekä kotimaisista että kansainvälisistä johtotehtävistä on erittäin vakuuttava. Lisäksi Haavisto on tehnyt ansiokkaan työhistorian toimittajana, päätoimittajana ja kirjailijana.

Tällä hetkellä Pekka on Vihreiden kansanedustaja. Hän on ollut ympäristö- ja kehitysyhteistyöministerinä vuosina 1995-1999, Vihreiden puheenjohtajana 1993-1995 ja Euroopan Vihreiden puheenjohtajana 2000-2006.

Pekka Haavisto on työskennellyt myös YK:n ympäristöohjelman UNEP:n asiantuntijana, Ulkopoliittisen Instituutin venäjä-kysymysten vierailevana tutkijana, Bristolin yliopiston vierailevana luennoitsijana ympäristökysymyksissä sekä Helsingin yliopiston ja NATO-koulun luennoitsijana. Haaviston rooli on ollut keskeinen myös Darfurin rauhanneuvotteluissa, joihin hän on ottanut osaa EU:n Sudanin erityisedustajana.

Mielestäni Haavistossa ovat koossa kaikki erinomaisen presidentin ainekset: vakuuttava kokemus, riittävä tuntemus politiikasta, työkokemus myös poliittisten tehtävien ulkopuolelta sekä korkea moraali.

www.vesahack.net

Helsingin kaupungin menot on saatava kuriin

26.5.2010 13.47 | Vesa Hack | Yleinen

26.5.2010

Helsingin kaupungin menot ovat kasvamassa tänä vuonna yli 7 prosenttia vuoden 2009 tasoon verrattuna. Kun samalla kaupungin tulot ovat laskeneet laman myötä, nykyisellä velkaantumisvauhdilla kolminkertaistaisimme kaupungin velat kahdessa vuodessa. Tämä on kestämätön yhtälö ja toteutuessaan johtaisi tulevina vuosina erittäin kivuliaaseen säästökuuriin Vantaan malliin. Vantaa pystyy valtavan velkataakkansa vuoksi juuri ja juuri turvaamaan kaupunkilaisille lakisääteiset palvelut, Helsingissä tarjotaan sentään paljon muutakin.

Itse arvostan suunnattomasti Helsingin kaupungin hyviä palveluita ja tämän vuoksi Helsingin talous onkin saatava kestävämmälle pohjalle, ettemme upota itseämme velkaan Vantaan tapaan. Sovittuja strategiamuutoksia tulee edistää täydellä voimalla, jokaisen eläköityjän vakanssin jättämistä korvaamatta on harkittava tosissaan ja suunniteltuja investointeja on lykättävä. Vain näin voimme välttää massiiviset leikkaukset tulevaisuudessa. Kaupungin taloustilanne on nyt todella niin kehno, että minkäänlaisiin vältettävissä oleviin menolisäyksiin ei pidä ryhtyä.

Sosiaalivirastossa, jonka ohjaamiseen itse osallistun Helsingin sosiaalilautakunnan jäsenenä, tämä tarkoittaa muunmuassa sitä, että vanhusten palveluissa etsitään keinoja palveluasumisen ja omaishoidon lisäämiseen laitoshoidon tilalle. Lastensuojelussa panostetaan tosissaan perhehoidon tukimalliin, jotta kallista laitoshoitoa voitaisiin korvata perhehoidolla nykyistä mittavammin aina silloin, kun lapsen tilanne ei edellytä hoitoa laitoksessa. Vammaispalveluissa on hyvä jatkaa kuljetuspalveluiden tehostamista lisäämällä porkkanoita, jotka houkuttelevat yhdistämään kyytejä kimppakyydeiksi tai ketjuttamaan niitä, vaikka kuljetukseen menisikin hieman enemmän aikaa. Päivähoidossa tulee panostaa yksityisen hoidon tuen käytön lisäämiseen, koska se tulee kaupungille omien paikkojen rakentamista halvemmaksi lapsimäärän lisääntyessä. Tällä hetkellä ongelmana on se, että yksityisen päivähoidon käyttö on mahdollista vain kohtuullisen hyvätuloisille perheille ja järjestelmä on siten segregoiva. Tulemme uudistamaan tukimallin ensi vuonna ja tässä yhteydessä uskallan luvata, että Vihreät hyväksyvät vain sellaisen tukimallin, joka lisää lasten tasa-arvoisuutta eli mahdollistaa yksityisen päivähoidon käytön nykyistä pienituloisemmillekin perheille.

Eilisessä sosiaalilautakunnan kokouksessa sosiaalidemokraatit esittivät budjettiin menolisäyksiä kaikille viraston vastuualueille yhteensä 33,8 miljoonaa euroa. Vihreät lautakunnan jäsenet eivät lähteneet näihin esityksiin mukaan, sillä ne olisivat menneet nytkin jo velkarahalla tehdyn budjettiraamin yli. Oma toiveeni on se, että nykyinen yli 1,2 miljardin euron budjetti sisältää riittävän rahoituksen sosiaalivirastolle. Kaupunginhallitus tarkastelee budjettia uudestaan elokuussa 2010.

www.vesahack.net

Helsingin tulee toteuttaa säästönsä leikkaamalla ylipaisunutta hallintokoneistoa

23.5.2010 12.54 | Vesa Hack | Yleinen

23.5.2010 

Tähän aikaan vuodesta kaupungin budjettiasiat ovat taas ajankohtaisia. Tilanne on se, että Helsingin menot ovat kasvaneet radikaalisti viimeisten kymmenen vuoden aikana. Nyt on pakko ottaa kynä kauniiseen käteen ja tehdä korjausliike, ettei rakas kotikaupunkimme ajaudu velkavankeuteen. Ylivelkaantuneet osaavat nimittäin kertoa, ettei siinä tilanteessa voi hirveästi investoida elämisen laatuun. On parasta elää niin, että tulot kattavat menot.

Olen viime yönä valvonut myöhään perehtyessäni sosiaaliviraston talouden rakenteeseen tiistain sosiaalilautakuntaa varten. Säästöjä pitää sosiaalivirastossakin tehdä, mutta ne olisi parasta toteuttaa niin, että kaupunkilaisille aiheutuisi tästä mahdollisimman vähän harmia. Kaupungin organisaation ei pidä elää itseään varten, vaan kaupunkilaisia varten. Helsingin kaupungin hallintokoneisto on paisunut liian suureksi. Meillä on liikaa porukkaa palvelemassa organisaatiota. Nyt pitää suunnata toiminnan fokus asiakasrajapintaan.

Vantaa-selvityksen mukaan Vantaa pystyy tuottamaan palvelunsa aivan huomattavasti ohuemmalla hallintokoneistolla kuin Helsinki. Jos Helsinki ottaisi Vantaasta mallia, olisi meillä mahdollisuus tehdä suuriakin säästöjä ilman, että vaarannamme palveluja. On nimittäin niin, että vaikkapa terveysasemalla käyvän ihmisen kannalta on suurin merkitys sillä, että terveydenhoitohenkilökuntaa on asiakaspalvelutehtävissä riittävästi.

Olen sitä mieltä, että erityisesti kaupungin ja sosiaaliviraston hallintoa tulee tarkastella nykyistä kriittisemmin. Uskon, että hallintoportaita karsimalla ja tehtäviä yhdistämällä voisimme saada aikaan kaupunkilaisten kannalta hyvän säästöohjelman, ja mielestäni nykyiset säästötavoitteet olisivat näillä konsteilla jopa ylitettävissä. Helppoa se ei tule olemaan, mutta jos yhteinen näkemys syntyy, voisimme sekä pelastaa kaupungin talouden että turvata palvelut. Jos haluamme perata hallintokoneistoa, ovat virastojen toimintaa ohjaavat poliittiset lautakunnat tässä avainroolissa. Virastojemme ylin johto tarvitsee meidän poliitikkojen voimakkaan tuen taakseen voidakseen tehostaa itseään lähellä olevia hallinnollisia toimintoja. Ruohonjuuritasolta leikkaaminen on nimittäin helpompaa kuin oman pesän putsaaminen.

www.vesahack.net

Kirkon toiminta Marja-Sisko Aaltoa kohtaan on epäreilua ja tekopyhää

13.5.2010 22.56 | Vesa Hack | Yleinen

13.5.2010

Niin kauan kuin Imatran entinen kirkkoherra Marja-Sisko Aalto teeskenteli olevansa mies ja piti suunsa supussa todellisesta sukupuolestaan, hänen kirkkoherruutensa ei ollut ongelma Suomen luterilaiselle kirkolle. Se ei olisi varmaankaan ollut ongelma, vaikka Marja-Sisko olisi kertonut asiasta yksityisesti kollegoilleen tai esimiehilleen. Kirkolle nimittäin tuntuu riittävän se, että julkikuva on kunnossa, vaikka todellisuus olisikin toinen. Tässä eivät edes lasten oikeudet paljon paina. Lukuisat uutiset kirkon sisällä tapahtuneista, visusti vaietuista lasten hyväksikäytöstä osoittavat tämän.

Mutta auta armias, jos joku kirkon työntekijä kertoo avoimesti olevansa nainen miehen ruumissa ja lähtee sukupuolenkorjausprosessiin. Tällöin asiasta tulee ongelma, kuten Marja-Sisko Aallon tapaus osoittaa. Hänhän joutui jättämään työnsä, jota oli pitkään hoitanut naisena miehen ruumiissa. 

Mikä kirkkoa riivaa? Vanhassa lasten virressäkin lauletaan, että Jumalan kämmenellä riittää kaikille paikkoja ja kaikille on tilaa. Ilmeisesti tämä lupaus kuitenkin koskee vain niitä, jotka rajoittavat minuutensa kirkolle sopiviin raameihin. Esimerkiksi transsukupuolisuus ei mahdu niihin, naiseuskin on mahtunut vain rajoitetun ajan.

Marja-Sisko Aallon tapaus on erinomainen osoitus siitä, missä kirkko todella seisoo ja miten se suhtautuu erilaisuuteen. Vaikka kyseessä olisi niinkin harmiton erilaisuus kuin kirkkoherran transsukupuolisuus, armoa ei heru. Kämmenellä on rajoitetusti paikkoja.

www.vesahack.net

Paha euro

12.5.2010 0.04 | Vesa Hack | Yleinen

12.5.2010

Eurooppalainen valuuttamme euro on kasvanut alakouluikäiseksi. Minä en ainakaan kaipaa mummonmarkkaa takaisin, vaikka euroa haukutaankin lyttyyn minkä ehditään. Markka-aikana suomalaiset tottuivat heittelehtiviin korkoihin, hankaliin valuuttakursseihin myös Euroopan sisällä, jatkuviin devalvaatioihin ja valuuttaspekulaatioihin. Ei kiitos, kyllä euro on parempi. Ainakin vielä, kun sen uskottavuus ei ole lopullisesti mennyt…

Jos euro olisi oppilas, olisi se takarivin paha poika, jonka tilanteeseen opettaja ei ole koskaan tyytyväinen. Milloin kurssi on liian alhaalla, milloin liian ylhäällä. Ainoa varma seikka on se, että euro on aina joko yliarvostettu tai aliarvostettu ja siis aina jotakin on pielessä. Jos jatkamme vertailua koulumaailmaan, luokan pahaa poikaa on siellä tapana syyttää kaikkien virheistä. Sama koskee euroa: eurokelvottomien EU-maiden holtitonta rahapolitiikkaa tehneet nykyiset ja entiset johtajat löytävät eurosta kätevän kansallisen sylkykupin, jota voi syyttää itse aiheutetuista ongelmista.

Euron perimmäinen ongelma on se, että sen kurssi on aina väärä. Liian vahva valuutta aiheuttaa ongelmia vientiteollisuudelle, liian heikko valuutta taas on selkeä merkki yleisestä kriisistä ja epäluottamuksesta. Kun euro otettiin käyttöön, sen arvo oli 1,20 dollaria. Kun kurssi laski lähelle 0,80 dollaria, oli tämä vakava häiriötilanne, ja kun se nykyisen kriisin aikana nousi 1,60 dollariin, ei tämäkään ollut hyvä. Nyt kurssi on taas laskemaan päin, mikä on ilman muuta merkki suuresta luottamuspulasta koko rahaliittoa kohtaan ja kertoo Kreikan saaman rahoituspaketin ja valtaisan takuusopimuksen kohtaamasta epäilyttävyydestä markkinoilla.

Euron heikko kurssi on parempi EU:n ulkopuolelle vientiä harjoittavalle vientiyritykselle, mutta Nykissä viihtyvä shoppailija on siitä käärmeissään, kuten tuontitavaroita ostava kuluttajakin. Kaikki eivät ole koskaan tyytyväisiä euroon, eivätkä koskaan tule olemaan. Aina jokin maksaa euron vuoksi liikaa ja jotakin on euron vuoksi vaikea myydä. ”Selityksiä”, sanoisi paha poika. ”Ole hiljaa ja häpeä”, sanoisi opettaja.

Vaikka euroa pidetään pahana, minä pidän sitä hyvänä. Ainakin vielä. Kun on hieman asuntolainaa, on mukavaa, etteivät korot huitele lähellä 20 prosenttia, kuten markka-aikana. On kätevää, että Euroopassa on suuri sisämarkkina. Ja ei euron tilanne ennenkuulumaton ole kuitenkaan, sillä dollarikin on ainakin yhtä huonossa hapessa. Kun asuin Yhdysvalloissa 90-luvun lopussa, jenkit kutsuivat sitkeästi tuloillaan olevaa euroa ”Euro-Dollariksi”. Ehkä meidän pitäisi nyt osoittaa vähän kunnioitusta omalle heittelehtivälle valuutallemme ja pilkata vuorostamme dollaria ”Dollari-Euroksi”.

www.vesahack.net

Tänään on hyvä päivä lopettaa tupakointi

7.5.2010 18.56 | Vesa Hack | Yleinen

7.5.2010

Olen nikotiiniriippuvainen, mutta poltin viimeisen savukkeeni syksyllä 2007. Sitä ennen olin lopettanut tupakoinnin pitkiksikin ajoiksi jo kolme kertaa, mutta aloittanut aina uudelleen vuoden-puolentoista tauon jälkeen.

Syksyllä 2007 tupakointini oli lisääntynyt niin, että poltin askin päivässä. Ensimmäisen savukkeen sytytin heti aamulla herättyäni ja viimeisen myöhään illalla juuri ennen nukkumaanmenoa. Joskus heräsin yölläkin tupakantuskaan ja koikkelehdin puoliunessa ulos käryttämään. Baari-illan aikana saatoin polttaa kaksikin askia tupakkaa, tosin täytyy huomioida että silloin baareissa sai vielä polttaa.

Tämä ei ollut loppujen lopuksi kovin terveellistä tai miellyttävää. Päätin lopettaa tupakoinnin vaihtamalla nikotiinin suklaavanukkaisiin.

Olen aina rakastanut suklaavanukkaita, jo lapsesta asti. Koska minulla on niihinkin (tupakan lisäksi) addiktio, en pääsääntöisesti osta niitä kotiin, ettei homma mene överiksi. Lopettaessani tupakoinnin päätin kuitenkin hyödyntää toista pahetta päästäkseni irti toisesta vielä pahemmasta.

Kannoin jääkaappiini pakettikaupalla herkullisia suklaavanukkaita ja korvasin tupakan syömällä niitä intohimoisesti. Korkkasin aina vanukkaan, kun tupakanhimo alkoi koputella ovella. Alkuun suklaavanukkaita meni kymmenenkin päivässä, se on kyllä aika paljon. Noin kahden viikon kuluttua vanukkaat alkoivat kuitenkin etoa, enkä halunnut enää lusikoida niitä suuhuni. Viimeiset vanukkaat syötin vaimolleni ja silloin reilun vuoden ikäiselle pojalleni, joka auttoi viimeisen vanukaserän tuhoamisessa erittäin mielellään.

Lopputulos oli hyvä: pääsin eroon tupakasta, ja myös pahin himo suklaavanukkaisiin taittui. Uskon, että on monta hyvää tapaa lopettaa tupakointi. Parhaana pidän röökin vaihtamista hetkellisesti johonkin vähemmän haitalliseen riippuvuuteen.

Nikotiinilaastareihin tai -purkkaan en usko ollenkaan. Tiedän monia, jotka ovat yrittäneet lopettaa polttamisen niiden avulla, mutta poikkeuksetta apu on ollut lyhytaikainen ja kohta sätkä on taas kärynnyt huulessa. Päästäkseen eroon nikotiiniriippuvuudesta ihmisen täytyy lopettaa sen käyttäminen, oli se missä muodossa hyvänsä.

Tupakoinnin lopettaminen vaatii vähän itsekuria ja ison kasan vanukkaita tai muita sopivia herkkuja. Jos haaveilet lopettamisesta, tänään on hyvä päivä mennä vanukaskauppaan!

www.vesahack.net